1.
Puhelimen herätys alkoi piipittää kesken Mirellan ihanan unen, jossa hän juuri oli ollut nauttimassa täydellistä maustekahvia pariisilaisen katukahvilan aurinkoisella terassilla vaaleassa kukkamekossa aurinkolasit silmillään ihmisten kävellessä ohi. Huokaisten hän kuitenkin avasi silmänsä ja sammutti herätyksen. Ei auttanut, ylös oli noustava ja töihin oli lähdettävä. Ulkona oli vielä pimeää ja vesisade rummutti kovaäänisesti ikkunapelteihin. Olisi ilmeisesti taas otettava sateenvarjo ja kumisaappaat. Mirella rakasti syksyä ja sen väriloistoa syysmyrskyineen, mutta kevättalvella jatkuva vesisade ja liukkaat kävelytiet olivat ahdistavia. Mitään ei päässyt tekemään ulkona ilman märkiä varpaita tai liukastumisen vaaraa, mikä myös vaikutti muidenkin ihmisten mielialaan.
Töissä, alakoulussa, lapset olivat tylsistyneitä, kun eivät päässeet ulos riehumaan ja peuhaamaan. Mikä taas aiheutti sen, että he keksivät mitä älyttömämpiä tempauksia aiheuttaen henkilökunnalle harmaita hiuksia. Lasten vanhemmatkin tuntuivat valittavan ihan kaikesta, joka taas aiheutti lisätöitä Mirellalle. Mirellan työ oli lähinnä hallinnollista. Hän hommasi sijaisia, opasti heitä, hallinnoi tietokantoja ja teki paljon sellaista, josta hänelle ei edes maksettu. Hän kutsuikin itseään hallinnon yleissäätäjäksi.
Mirella pukeutui mustiin paksuihin sukkahousuihin, kukalliseen tunikamekkoon ja neuletakkiin, sipaisi kevyen meikin kasvoilleen, veti toppatakin ja kumisaappaat ylleen, nappasi illalla valmiiksi pilkkomansa hedelmät ja jogurtin mukaansa ja lähti autolleen. Matka ei ollut pitkä ja usein Mirella kulkikin sen julkisilla tai pyörällä, mutta nyt häntä ei todellakaan huvittanut. Hän kaarsi työpaikan parkkipaikalle muutamaa minuuttia ennen seitsemää. Paikalla näytti olevan vain vahtimestarin Nestori Kumpulan vanha ja ruosteinen Toyota. Ja Nestori itse vaelsi luudan kanssa pihalla roskia keräillen. Mirella kiipesi toiseen kerrokseen, jossa hänen työhuoneensa sijaitsi. Oikeastaan se ei ollut edes huone, paremminkin ikkunallinen komero, mutta siellä oli rauha tehdä keskittymistä vaativia toitä ja siellä hän pystyi työskentelemään. Koulu oli vanha yli 100 vuotias rakennus, joten huoneet olivat korkeita ja avaria, eikä pienen työhuoneen tunnelma tuntunut ahdistavalta.
Mirella ripusti takkinsa naulakkoon, vaihtoi kumisaappaat sieviin balleriinoihin kasteli lapsilta saamaansa flamingokukan ja istui työtuoliinsa käynnistämään tietokoneen.
Tarkastettuaan viestit ja sähköpostit ja järjestettyään päivänsä aikataulun, hän meni opettajain huoneeseen keittämään kahvit, tyhjentämään tiskikoneen ja siistimään keittiön.
-Huomenta Mirella! kuului hetken päästä Annikan ääni hänen takaansa. Annika oli nuori vasta valmistunut luokanopettaja, joka teki ensimmäistä pitkää sijaisuuttaan 1. luokan opettajana. Annika olis rempseä ja urheilullinen pienikokoinen nainen, joka pukeutui aina leggingseihin ja ylisuureen huppariin, rakasti peuhata lasten kanssa ja hieman saatuaan kokemusta olisi todella loistava opettaja.
-Huomenta! Mirella huikkasi takaisin huuhdellen pöytärättiä.
Pikku hiljaa opettajainhuone täyttyi opettajista, ohjaajista ja muusta henkilökunnasta. Mirella ohjeisti muutaman sijaisen oikeisiin paikkoihin, antoi heille avaimet ja huolehti, että heillä oli ohjeet.
Ruokkikseen mennessä hän oli hoitanut lähes koko TO DO-listansa ja menikin kysymään koulun sihteeriltä jos tämä lähtisi lounaalle läheiselle torille.
Rosa, sihteeri, oli muutaman vuoden Mirellaa vanhempi yksinhuoltajaäiti. Rosan mies oli muuttanut työnsä perässä Amerikkaan ja ilmoittanut, ettei Rosan kannattanut hänen mukaansa lähteä heidän tuolloin yksi vuotiaan poikansa kanssa. Rosa oli ottanut eron ja ilmoittanut miehelle, että tämän ei sitten tarvinnut tulla viuruamaan takaisin työkomennuksen loputtua. Mies oli jäänyt sinne ja Rosa eleli yhdessä nyt jo 12 vuotiaan Mikaelinsa kanssa.
Yhdessä he astelivat läheiseen lounasravintolaan, jossa alkoi olla jo aika täyttä. Paikassa oli mieletön salaattipöytä sekä lämminruokabuffee. He kävivät usein syömässä siellä runsaat salaattiannokset lounaaksi.
Rosa valitsi heille pöydän ravintolan takanurkasta, josta oli hyvät näkymät koko ravintolaan. Heidän yhteistä huviaan oli katsella ihmisiä ja keksiä heille erilaisia elämäntarinoita lounastaessaan. Niin he tekivät nytkin. Ensimmäisenä sisään astui hieman kumarassa kulkeva vanhempi herra, jonka kädessä roikkuin jo parhaat päivänsä nähnyt kangaskassi ja sen seurana musta sateenvarjo. Yllään miehellä oli tumma pitkä takki ja päässä miesten lierihattu.
-Hmm... professori, eronnut tai leski, asuu kissan kanssa. Lukee paksuja kirjoja ja korjaa kokeita. Rosa supatti.
-Ja ehdottomasti lapseton. Mirella täydensi.
-Tuolta tulee seuraava. Rosa kuiskasi, kun ovesta pyyhälsi näyttävän näköinen noin 60 vuotias nainen.
Nainen oli pukeutunut luumun violettiin viittaan ja korkeakorkoisiin mustiin saappaisiin, hänen lyhyehköiksi leikatut hiuksensa oli kammattu kauniille kampaikselle toiselle puolelle ja huulet oli maalattu kirkkaan punaisiksi.
-Uranainen, johtotehtävissä. Mirella kuiskasi ja jatkoi:
-Ei kumartele ketään, johtaa rautaisella otteella. Vapaalla ollessaan lukee kirjoja ja lenkkeilee.
-Nuo kaksi voisivat olla pari. Rosa tirskahti.
-Salainen rakastaja. Mirella lisäsi.
He nauroivat villille ajatuksenkululleen. Hetken päästä Rosa kuiskasi:
-Ne meni istuun samaan pöytään ja pitää toisiaan kädestä. Ei se taidakaan olla niin salainen suhde.
Mirella nauroi:
-Varsinaisia meedioita me ollaan.
Syötyään salaattinsa, he lähtivät takaisin töihin. Onneksi oli perjantai ja seuraavalla viikolla lapsilla talviloma, joten Mirellankin työviikko olisi huomattavasti rauhallisempi ja lyhyempi.
Hän lähtisi hyvän ystävänsä Sandran kanssa rentoutumaan Turkuun hotelli Kakolaan ja siellä kylpylään hoitoihin ja uimaan, sekä ravintolaan herkuttelemaan. He olivat myös ostaneet liput Lokomolla olevalle stand up-keikalle, joten luvassa olisi myös nauru-terapiaa.
Maanantaina Mirella teki töissä pitkän päivän, jotta hänen ei tarvitsisi loppuviikolla tulla enää töihin. Kello näytti puolta kuutta illalla, kun hän vihdoin sulki koneensa, kasteli kukkasensa, pakkasi tavaransa ja sulki ovet. Matkalla kotiin hän pysähtyi kauppaan ostaakseen muutaman päivän ruuat. Kaupassa oli hiljaista, kun lapsiperheet olivat lähteneet viettämään kuka minnekin lomaansa ja vain muutama työssä käyvä ihminen vaelsi käytävillä.
Mirella keräsi koriinsa aineet kanasalaattiin, hieman aamiaistarpeita ja juustotarjottimen aineet, joilla aikoi sinä iltana kotonaan herkutella viinin kera.
Kotiin päästyään hän ja ostoksensa jääkaappiin laitettuaan, hän kävi laittamassa saunan päälle, koska aikoi hemmotella itseään loman kunniaksi. Löylyveteen hieman aromaattista tuoksua, saunahunaja valmiiksi, hiuksiin haudehoito. Saunan jälkeen kasvonaamio ja koko kropan rasvaus. Sitten juustoja, patonkia, hedelmiä ja viiniä.
Hän oli juuri pukeutunut ihanan pehmeään pyjamaan ja käpertynyt sohvan nurkkaan katsomaan elokuvaa, kun ovipuhelin pirahti. Kummissaan Mirella lähti eteideen, nosti luurin ja kysyi:
-Kuka siellä?
-Ooksä Mirella? vastasi selvästi humalainen miesääni
-Kuka kysyy? Mirella vastasi, hän ei todellaankaan aikonut avata ovea tuntemattomalle humalaiselle.
-Mä täällä sun mies, se jonka sä jätit.
Mirellalla löi tyhjää... hän ei ollut seurustellut muutamaan vuoteen kenenkään kanssa ja treffeilläkin käynyt sen jälkeen vain pari surkeasti lopahtanutta kertaa.
-Oot tainnut nyt valita väärän osoitteen. Mirella sanoi.
-Vittu! Sä lutka jätit mut! mies huusi. Mirella pelästyi ja löi luurin paikoilleen. Sydän takoen hän meni parvekkeelle, josta näki ovelle. Alhaalla ovella seinään nojasi mustaan takkiin pukeutunut hahmo selvästi humalassa. Ovipuhelin sisällä soi uudestaan, mutta Mirella ei mennyt vastaamaan. Miettiessään mitä tekisi, hän huomasi alakerrassa asuvan naapurinsa Eskon tulevan kotiin autollaan. Esko oli mukava yksin asuva pitkänmatkan bussikuski, taloyhtiön puheenjohtaja ja erittäin isokokoinen mies. Mirella veti takin päälleen ja tossut jalkaansa, kipitti alakertaan ja jäi odottamaan, että Esko pääsisis sisälle. Hän kuuli kun Esko kehotti rauhallisesti, mutta tiukasti humalaista miestä poistumaan useampaan otteeseen ennen kuin ilmoitti, että jos tämä ei nyt häipyisi hän soittaisi poliisit paikalle. Hetken päästä Esko tuli sisälle ja kun ovi kolahti kiinni, Mirella tuli esiin kulman takaa.
-Kiitos. Tuo tyyppi soitteli ovipuhelimeeni, eikä luovuttanut. En yhtään tiedä kuka tuo on. Mirella pulputti pelästyneenä.
-Ilmoitti olevansa sinun miehesi... epäilin kyllä heti, ettei tainnut olla. Esko sanoi.
-Jos tuo nyt vielä täällä pyörii, niin kehotan soittamaan suoraan poliisit. Esko vielä lisäsi.
-Aivan varmasti soitan. Ja kiitos vielä kerran. Mirella sanoi ja palasi takaisin asuntoonsa.
Seuraavana päivänä Mirella siivosi, pesi pyykkiä, kokkasi ja kävi lenkillä. Illalla hän lähti käymään ystävänsä Ainon luona kahvilla ja palasi kotiin vasta illalla yhdeksän jälkeen. Avatessaan asunnon oven hänen postiluukustaan tipahti kirje, jossa luki päällä vain hänen nimensä, ei osoitetta, eikä postimerkkiä. Kummastuneena Mirella aukaisi kuoren, veti ulos paperin, jossa luki:
"Sä lutka et pääse näin helpolla,
mua ei jätetä ja unohdeta ilman
seurauksia!
Sä oot tietysti paneskelemassa
jotain dorkaa, kun et oo ees kotona!"
Mirella tiputti paperin kauhuissaan lattialle. Kuka tää tyyppi oli ja miksi hän ahdisteli Mirellaa?
Mirella kaivoi puhelimensa ja soitti ystävälleen Sandralle.
-Hei Santtu, voisinko mä tulla teille yösi? hän henkäisi itku kurkussa puhelimeen heti, kun siihen vastattiin.
-Tottakai, mikä hätänä? Sandra lupasi heti.
Mirella vuodatti koko tarinan Sandralle, joka lupasi lähteä halemaan häntä avomiehensä kanssa heti. Sitä odotellessa Mirella pakkasi Turun matkaansa varten tarvitsemansa tavarat ja jäi odottamaan ystävänsä puhelua.
Pian ystävä jo soittikin ja hän lähti alaovelle. Hän oli juuri päässyt alakertaan ovelle, kun joku tarttui takaa hänen olkaansa. Mirella kiljaisi kauhuissaan kääntyessään.
-Hei hei rauhoitu, ei ollut tarkoitus säikyttää. Esko sanoi nolon näköisenä.
-Anteeksi... minä... tuota. Minun on pakko mennä, ystäväni odottaa. sopersin kyyneleet silmissä.
-Eikö se tyyppi ole tajunnut jättää sinua rauhaan? Esko kysyi.
-Ei, sain kirjeen joka ei tullut postin kautta. Hän on päässyt jotenkin rappuun. En uskalla jäädä tänne tänään. Olen poissa muutaman päivän ja otan yhteyttä poliisiin, voin varmaan kertoa heille sinunkin nähneen tyypin?
-Tottakai. Ja kerro jos voin jotenkin auttaa. Kyllä tämä jotenkin selviää. Esko rauhoitteli.
-Kiitos. Minä menen nyt, Santtu odottaa tuola autossa.
Istuin Sandran ja Mikaelin sohvalla viinilasi kädessä kertaamassa koko tarinaa. Seuraavana päivänä soittaisin poliisille ja tekisin rikosilmoituksen, sitten hommaisin jonkinlaisen turvapalvelun asuntooni ja alkaisin miettimään kuka ihme tuo tyyppi voisi olla. Iltapäivällä, kun Sandra olis päässyt töistä, lähtisimme ajamaan Turkuun ja pitäisimme hauskaa.